Otsikko on sama, kuin Aapon blogin tämän vuoden ensimmäisessä postauksessa. Tämä on tälle vuodelle ensimmäinen postaus, joten otsikko kelpaa hyvin edelleenkin. Ja tosiaan, onhan uusi vuosi tuonut mukanaan uudet kujeet. Paljonkin uusia kujeita.

Aloitetaan postaus Tuusulasta, eilen pääsin käymään taas pitkästä aikaa Aapon emän, Marin selässä. Viimeksi olen siellä ollut silloin, kun Aapo oli ihan maitovarsa, toukokuussa 2009 siis. Mari oli kiva, yksi tallin pikkutytöistä sanoi, ettei uskalla mennä sillä, kun hyppii pystyyn, joten minähän sinne sitten kiipesin. Hassua oli kyllä mennä, koska meillä oli satula ja normisuitset, itse kun tykkään, että Mari toimii parhaiten hackamorella ja ilman satulaa. Itselläni oli kypärä, turvaliivi, raippa, tuuli/sadehousut ja normi jodhpurit. Yleensä Marilla ratsastaessa on ollut Lacosten tennarit, ratsihousut ja noh, niin, ei muuta. Parisenkymmentä minuuttia touhuttiin käynnissä ja ravissa, Mari oli oikein eteneväinen ja kiva, eikä edes yrittänyt nousta pystyyn. Pukittaa se kyllä yritti, ja päätään kovasti meinasi ravatessa laskea alas, ei painanut kädelle, mutta yritti laskea päätään pukitustyyliin. Seuraavan kerran, kun Marin selkään kiipeän, pitää kysyä saako mennä ilman satulaa ja hackamoreilla. Tai ehkäpä Marille voisi kokeilla kuolaimettomia, joko bitless brideja tai lg bridlejä. Olisikohan tallilla yksiäkään kuolaimettomia, Marille kun olisi kiva kokeilla sellaisia...

Gibbenin kanssa olen miltei yksin nyt tämän helmikuun. Taino, en yksin. Buba, Gibbenin omistaja, on reissussa, ja meitä on pieni porukka, joka huolehtii Gibbenistä koko helmikuun ajan. Itse hoidan aina keskiviikkoisin, Gibbenin toinen hoitaja Sara hoitaa ainakin kolmesti, ellei neljästi, tallikaverini Anna taitaa hoitaa kahdesti. Lisäksi Gibbeniä ratsastaa Takku-tamman omistaja Susu. Itseasiassa, Gibbenillä on keskiviikkoisin aina kaksi ihmistä, kun minä teen ruuat ja kävelytän ja sitten Susu vielä ratsastaa illalla. Mutta eihän se siitä rikki mene, on tyytyväinen vain, kun saa liikkua vähän enempi. Gibben on kyllä hieno vanha ukkeli.

Uuden vuoden myötä olen taas aloittanut Tintin vuokraamisen. Kerran viikossa käyn, maastoilemassa tai tuuppailemassa koulua. Nyt on kahdesti tuupattu, Tintti oli molemmilla kerroilla kiva. Ekalla kerralla se oli aivan SUPER, toisella meinasi olla vähän turhan virkkuukoukkuna kulkeva ompelukone. Muuten Tintti on ollut kiva. Nyt tuli toive, että mentäisi maastoon seuraavalla kerralla, mutta saa nähdä mennäänkö ihan kunnon maastolenkkiä, kun kuitenkin todennäköisesti on tuo oma mies mukana, niin ei sitä viitsi kävelyttää liikaa, kun itse istuisi vain selässä. Ehkä alkuun vähän köpöttelyä ja sitten tuuppaamaan ja sitten taas köpöttelyä. Tintti varmaan tykkäisi kovastikin. 

Aapollekin kuuluu hyvää, ori on tullut uhmaikään ja alkaa olemaan vähän haastava toisinaan. Nyt on sellainen kausi, että välillä on todella hyviä päiviä, poni käyttäytyy niinkuin sen on tottunut käyttäytyvän. Välillä kuitenkin on niitä päiviä, ettei sen kanssa meinaa hermo kestää, riekkuu ja testailee minkä kerkiää. Siksi meillä onkin otettu tavaksi harjoitella käytöstapoja jatkuvasti, kaikkeen turhaan temppuiluun puututaan jo siinä vaiheessa, kun ponin huomaa edes ajattelevan kenkkuilua. Kaikkien turvallisuuden vuoksi ponille on ostettu nyt ketjunaru, sen verran osaa taluttaessa reuhtoa tuo pieni poni.

Rakkauspakkaus on nyt saanut oman bloginsa, tein ponille ihan ikioman blogin, kun teki niin kovasti mieli saada sen jutut erilleen muista heppajutuista. Tänne kertoilen siis kaikkea muuta. Edelleen kun kuitenkin käyn pappaa hoitamassa, ja toisinaan muitakin hevosia tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi Tintin omistajaa pyrin edelleen auttamaan sen, minkä pystyn ja myös muita hevosenomistajia tuolla tallilla.

Rakkauspakkauksen oma blogi löytyy täältä. Se on vielä valitettavan tyhjä ja tekstitön, mutta kyllä sinne tekstiä tulee sitä mukaa kun saan kirjoitettua. Jossain vaiheessa tulee ainakin yhteisen alkumme ensimmäiset päiväkirjamerkinnät!

Nyt on tästäkin heppailijasta tullut onnellinen hevosenomistaja. Virallisesti sitä ei voi vielä sanoa, kun papereita ei olla tehty, mutta periaatteessa oma hevonen on. Tai siis poni. Nuoresta 1,5v eestinhevos oripojasta on ensimmäinen osamaksu erä, joka myös varausmaksuna toimi, maksettu. Vielä sellaiset 1350e maksettavaa, ja poni on omani!

Millainen rakkauspakkaukseni sitten on? Ikäisekseen ja oriksi harvinaisen fiksu tapaus, tykkää pojista muttei tytöistä. Itsellenikin se toisinaan luimii oikein olan takaa, poikaystävästäni poni kuitenkin tykkää. Ja tallin muista oripojista. Emälleen se aina jaksaa hirnahdella jos ohitse kulkee. Muuten se ei tammoille huutele. Hirmuisen fiksu oripoika. Rakkauspakkaus, joka myös Aapona  tunnetaan, asustaa Tuusulassa, tallilla jolla syntyi ja on koko ikänsä asunut. Siellä se saa asustaa myös vastaisuudessa. Aapo on rautias läsipää, kolmella sukalla varustettu, säkää tällä hetkellä arviolta vähän vajaa 130cm. Voi olla juuri sen 130cm myöskin. Pitäisi poni mitata, ehkäpä rokotuksen yhteydessä sitten sen saisi mitattua.

Miksi juuri tämä kyseinen poni? - Tähän kysymykseen vastaaminen on helppoa, Aapon syntyessä, maaliskuussa 2009, sain siitä heti kuvan multimediaviestinä. Ei mennyt kuin hetki ja olin poniin rakastunut. Vähän ajan päästä pääsin varsan näkemäänkin, toukokuussa. Parikuinen ori teki heti minuun vaikutuksen. Eihän tällaista naamaa voi vastustaa:

Tänä päivänä on poitsu tuollainen samanlainen normirautias, vähän haaveilin, että siitä tulisi tuollainen tumma, kuin mitä se varsana vilautteli varsakarvan alta, mutta ei, vaaleaksihan se jäi sitten. On se kyllä suloinen, vieläkin. Pieni pörhö oripoika, joka ei tyttöjen päälle tajua.

Ja ai että miten sympaattiset silmät Aapovauvalla on. Ja kuolettavan söpö naama. Ai miten niin kuola valuu?

Osaa mamman ori seistä kuin näyttelyponikin, se oikein poseerasi. Ehkä sen uskaltaa jossain vaiheessa viedä mätsäriinkin, kun virallisiin sitä ei voi viedä. Vaikka kyllä se puhdas eestinheppa on, vaikka emänsä paperit ovatkin Hippoksella kadonneet.

Sellaista tänään, vastaisuudessa tulee blogiin myös juttuja Aapon kanssa touhuilusta ja pojun kehittymisestä murkkuikäisestä puskaratsuksi. Ensin kuitenkin aloitellaan hommat erinäisillä maastakäsin harjoituksilla ja omien kamppeiden hommaamisella (käsittää toistaiseksi harjat, varariimuja, pari narua, nätit suitset ja muuta tarpeellista).

Huisia, tänään oli ensimmäinen estetunti piiiitkästä aikaa. Viimeisimmästä taitaa olla likimain 3v aikaa, jos ei enempikin. Kauhean kivaa kuitenkin oli, ratsuna oli Bert, heppa jonka kanssa pitäisi sunnuntaina selvittää tallikisoissa 60-70cm luokka. Ei pitäisi olla ongelma, jos vain itse muistan antaa Bertin katsoa itse ponnistuspaikat, enkä lähde punkemaan sitä esteelle. Jalkaimet (jalkkarit) voisi myös yrittää pitää jalassa, voisi olla turvallisemman tuntuista menoa. Tänään ne tosin pysyivät oikein kivasti jaloissa. Toinen minkä voisi yrittää muistaa kisoissa sitten, niin käsillä voisi vähän enempi myödätä. Kuvat kertovat sen, missä vikaa on. Myötäys VOISI olla parempikin. Tässä vielä vähän kuvia hypyistämme, enjoy!

okseri, tyttöjen mukaan korkeus 80cm

pysty, tämäkin tuntui kauhean isolta! Ja tätä meinattiin alkuun ekoilla hypyillä kytätä.

omalaatuinen vesieste, tälle ensin kielto ja toisella kerralla ylitys!

roiskuteltiin vähän vettä :)

Tällaista siis tällä kertaa. Loppuviikosta taas parin postauksen verran tulee asiaa, kun pitää ruotia ensin Gibben-hoidot ja Tintin kanssa touhuilut. Ja sunnuntaina tietenkin KISAT!

Syksyn mittaan tuli tosiaan nyt sitten aloitettua ratsastustunnit, jo kaksi tuntia on takana, ja voi että kun on ollut kivaa! Molemmat tunnit koulutunteja, ensimmäisen menin Husössäkin opetusheppana toimineella Bertillä, joka oli varsin mukava tapaus. Tykkäsin Bertistä kovasti, ja sillä pitäisi mennä ensi viikon sunnuntaina tallin omiin estekisoihinkin, hurjasti 60-70cm luokkaan, vaikken ole esteitä hypännyt kolmeen vuoteen. Ellei paria pientä yksittäistä lasketa.

Bertillä oli todella kiva mennä, se ei tuntunut lainkaan siltä, että olisi ollut jo pidempään opetushommissa, vaan oli sellainen kiva reipas ja omalla moottorilla etenevä.

Ja Bert jopa liikkui enimmäkseen kivasti, sainkin kuulla, että minun on  tultava Bertin kanssa  tallin omiin koulukisoihin lokakuussa. Sinne siis estekisojen lisäksi!

Seuraavana päivänä menin Tintillä, ponilla oli ollut maanantai köpöttelypäivänä, edellisviikonlopun Ypäjä-urakan jäljiltä. Ja ai että, kun poni oli ollut hieno! 6-v Kasvattajakisan esteiden voittajana Tintti tuli sunnuntaina Ypäjältä kotiin. Vauhtia sitten tiistaina piisasikin oikein mojovasti, poni tikitti ravissa ja laukassa suorastaan räjähti käsiin. Tarkoitus oli pitää rento taivutteluun ja asetteluun keskittyvä päivä, mutta eihän siitä sitten mitään tullut, kun poni oli kuin ruutitynnyri. Samanlainen poni on tainnut olla viimeksi silloin, kun sitä aloin vuokraamaan. Nostalgiset fiilikset siis oli ponin selässä!

Toisella tunnillani menin 4-vuotiaalla ponitamma Ritulla. Kimosta kaunottaresta huomasi kyllä selässä, ettei se kovin kokenut ratsu ole, mutta se toimi kuitenkin kivasti. Kun muisti pitää käden rauhassa ja olla jäämättä suuhun, toimi tamma kivasti. Istunnalla ratsastaminen toimi Ritun kanssa hyvin, ja sen pienehkö koko oli kovasti mieleeni. Tunnin lopulla sain jopa hypätä Ritulla kertaalleen pienen, noin 40-50cm korkean pystyn. Oli kiva hypätä pitkästä aikaa, ja en selvästi ollut unohtanut miten hypätään. Se oli kivaa ja samalla vähän jännääkin. Valitettavasti kukaan ei kuvannut tällä kertaa tuntiamme, joten minulla ei ole kuvia minusta ja Ritusta.

Nyt perjantaina pitäisi selviytyä tallille, tosin vähän flunssaisena. Olisi ylimääräinen estetunti vielä ennen maanantain estetuntia ja ensi viikon sunnuntain kisoja. Tarkoitus olisi saada flunssa sellaiseen kuntoon, että sinne voisi mennä, mutta jos ei flunssa parane, niin ei voi mitään. Sitten täytyy olla menemättä. Ensi maanantaina on kuitenkin taas ratsastustunti, ja vuorossa on esteitä. Kauhia kun jännää! Onneksi sain kaveriltani Hamilta ostettua hänen vanhan turvaliivinsä, esteraippa pitää vielä kaivaa kellarista, ja sitten olenkin valmis estetunnille. Huisia!